maanantai 14. huhtikuuta 2025

Erään taivalluksen päätepiste

Eilen illalla se julkistettiin. Koko kevättalven odotettu kuntavaalitulos. Tamperelaisittain uskomattoman upeaa! Valtavan äänimäärän turvin kolme uutta valtuutetun paikkaa on luvassa. Oma äänisaalis jäi kuitenkin luottamustehtäviin vaadituista melkoisesti. Olisin kuvitellut sen jonkin verran kasvavan edellisistä vaaleista, enemmän kuin nyt tulleet kuusi ääntä. Silloin olin uusi tamperelainen, nyt neljä vuotta myöhemmin tutut kasvot kaupungissa ovat lisääntyneet merkittävästi. On myönnettävä, että pettymys on melkoinen. Siitä huolimatta ne jokainen 132 (ennen tarkistuslaskentaa) annettua ääntä on kiitollisuudella otettu vastaan. Niin moni ihminen on luottanut siihen, että voisin heidän valtuuttamanaan kunnan asioista olla päättämässä. Kiitos teille jokaiselle 💛

Hetki on hengiteltävä ennen jotakin uutta. Ainakaan ei tarvitse olla vastuussa vaikeista päätöksistä. Ehkäpä maailmankaikkeus yrittää kertoa, että olisi aika keventää. Maailmassa vain on niin paljon korjattavaa, ettei siihen yksi ihmisikä riitä. Mutta kenties jokin toisenlainen vaikuttamistie voisi olla luontevampi kulkea. Enhän omaa riittävän teräviä kyynärpäitä, eivätkä puhelahjani ole aikuisten maailmaan riittävän kehittyneet, vaikka nuorison parissa niillä selviänkin. Tämän pään sisäisen pohdiskelun tunnelmat kiteytyvät tuohon kuvaan:



keskiviikko 9. huhtikuuta 2025

Kieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi

Näin Mikael Agricolan kuolinpäivänä ja Elias Lönnrotin syntymäpäivänä on erityisen sopivaa kirjoittaa kielestä. Nämä suomen kielen uranuurtajat olivat vahvasti nostamassa junttikielenä pidettyä kieltä yleisesti hyväksytyksi muiden kielten joukossa. Kieli on yksi kulttuurin tärkeä osa. Eilisessä romanien kansainvälisen päivän juhlassa heidän jo melko pitkälle unholaan painunut kielensä huomioitiin. Harvat sitä enää kunnolla taitavat, onneksi useampi romani muistaa vielä sanoja ja lausahduksia. Entäpä, kun kielen vanhemmat taitajat ovat poissa, siirtyykö perinne nuoremmille riittävästi sen elävänä pysymiseksi?

Ymmärrän kielen kehittymisen, mutta en hyväksy sen tuhoamista. Suomen kieli on aikanaan saatu viralliseksi kieleksi, jonka vuoksi on kielitaisteltu valta-asemaa pitäviä vastaan. Nyt elämme ajassa, jossa englanti on nostettu sivistyksen kieleksi. Sivistyssanat tulevat englannista (tiedän niiden pohjautuvan myös esimerkiksi latinaan, mutta nämä uudet sivistyssanat). Olen jo hyvän aikaa pyrkinyt siivoamaan vierasperäiset sivistyssanat omasta sanavalikoimastani mahdollisimman vähiin. Jotkut perustelevat englannin sanojen sisältävän enemmän merkityksiä. Olen eri mieltä. Uskon, ettei väittäjien sanavarasto ole riittävän laaja löytääkseen oikeaa suomenkielistä sanaa useimmissa tapauksissa.

Ammattinimikkeitä on jo vuosia muutettu hienoilta kuulostaviksi englanninkielisiksi managereiksi ja härpänlärpänassistanteiksi, jolloin niiden sisältöä tällainen tallukka joutuu miettimään tovin jos toisenkin. Yliopistoissa ja korkeakouluissa sivistyksen kieli on myös englanti. On aloja, joissa opinnäytetyön kirjoittaminen vieraalla kielellä on perusteltua, jopa erittäin suotavaa, mutta samalla tiedeyhteisö mielestäni nostaa englanninkielisen tutkimusalueen muita korkeammalle, kun opinnäytteitä kirjoitetaan huvikseen englanniksi. 

Nuorten käyttämä kieli on aivan omalla tasollaan. Aiemmin naureskeltiin suomenruotsalaisten sekoituskielelle, jossa muutamia sanoja heiteltiin puheen sekaan toisella kotimaisella kielellä, mutta oman perheen nuorisoa kuunnellessa ei käsitä ajoittain puoliakaan puheesta. Suomi ja englanti sotketaan niin iloisesti jo sanojen sisällä, usein englanninkielisellä alulla ja suomenkielisellä päätteellä. Tämä peli- tai somekieli vain valitettavan hyvin juurtuu kasvaviin ihmisen alkuihin. Havaitsen omassa työssäni kielen köyhtymistä. Tavallisina pitämäni, erityisesti kuvailevat, sanat eivät avaudu kotikielenään suomea puhuville. 

Koen äidinkielen olevan merkittävässä asemassa ihmisen oppimisessa ja kasvamisessa. Äidinkielellä voi kuvailla vaikkapa tunnetiloja huomattavasti syvemmin, kuin myöhemmin opituilla kielillä. Tietenkin poikkeuksia on, kuten muissakin asioissa, joten yleistän. Siksi niin meidän kantasuomalaisten kuin maahanmuuttajien tulisi vaalia omaa äidinkieltämme siten, että meillä olisi kieli, jonka avulla pystymme ilmaisemaan itseämme riittävästi. Kun hallitsemme äidinkielemme, on muiden kielten oppiminen ja maailman hahmottaminen huomattavasti helpompaa.

Suomi on monikulttuurinen maa ja hyvä niin. Tarvitsemme muita kulttuureja huomataksemme oman kulttuurimme arvokkuuden. Voimme myös oppia muista kulttuureista ja kehittää omaamme. Vaalikaamme siis suomen kieltä muiden yhtä arvokkaiden kielten joukossa.

Minkkään taatta oot eholle lähtennä?

No ihan sen taatta, että myö elettäs elämmeemme niin mahottomasti helepommin, jos jokkainen oman osasa hoitas ja huolehtis muisttaa sen verran kun vuan kykennöö. 

Tunnustan olevani ikuinen maailmanparantaja. Nykyään jo melko realistinen sellainen. Olen oppinut, etten voi muuttaa toista ihmistä, vaikka kuinka näkisin hänen tekevän elämäänsä vahingoittavia valintoja. Olen hyväksynyt, että voin tehdä vain parhaani. Siksi en lupaa äänestäjille jotakin tiettyä parannusta. Voin vain luvata tekeväni parhaani yhteistyössä muiden päättäjien kanssa, mikäli saan valtuutuksen toimia tamperelaisten puolesta valtuustotasolla.

Itseäni eteenpäin ajava voima on usein ärsytys. Kun kuppi menee nurin, on pakko toimia. Tällä hetkellä populismin ja yksinkertaistamisen ärsytys on kohdallani suurta. Mikään ei ole mustavalkoista, joten asioita ei edistetä huutamalla. Politiikka on niinkin yksinkertaista, kuin yhteisten asioiden hoitamista. Mutta kukaan ei voi toimia yksin, vaan tarvitaan yhteistyötä. YLE:n vaalikoneeseen piti liittää lyhyt video. Koska vaalikoneurakka oli valtaisa, meni niiden vastaaminen melko tiukille. Se pätkä valmistui itseään peilailematta juuri ennen määräajan päättymistä. Kannattaa siis käydä katsomassa vaalilupaukseni... 

Toivoisin valtuutettujen perehtyvän asioihin, vaikkei kaiken asiantuntija voi kukaan olla. Muistan aiemmin valtuustossa istuessani katselleeni useasti, kun osa edustajakollegoista availi esityslistan sisältänyttä kirjekuorta juuri kokouksen alkaessa. Tuolloinhan netin kautta ei niitä vielä lueskeltu. Pyrin hoitamaan lupaamani asiat kunnialla loppuun, joten välillä on tingittävä yöunista, kun on typeryyksissään lupautunut useampaan paikkaan. Nautin kuitenkin järjestöissä ja erilaisissa yhteisöissä toimimisesta, joten olen valmis antamaan aikaani kaupungille seuraavat neljä vuotta.

Kokemusta on kertynyt elämän eri osa-alueilta melkoisesti vuosien saatossa, joten senkin puolesta koen, että annettavaa päätöksenteon kannalta olisi. Olen asunut neljällä eri kokoisella paikkakunnalla ja ollut kiinnostunut asuinkuntieni asioista. Lapsia perheessämme on yhteensä seitsemän, joista neljä on biologista. Ehdin viettää kotona lasten kanssa yhdeksisen vuotta. Myös yksinhuoltajan elämä on tuttua menneiltä vuosilta. Koskaan rahaa ei ole ollut ylettömästi mällättäväksi, välillä on joutunut turvautumaan myös sosiaaliturvaan. Sängyn laidalla pennosia laskiessa ja itkiessä niiden riittämättömyyttä lasten ruokintaan kasvoi päättäväisyys ja sitkeys. Nyt ammattini etuoikeuttamana saan kuulua tällä hetkellä keskiluokkaan. Yrittäjän elämää olen katsellut hyvin läheltä vuosikymmenet ja itseltänikin toiminimi löytyy. 

Koska isovanhempieni elämänkatsomukseen kuului kaikkien ihmisten yhdenvertaisena kohtelu, omaksuin sen itsekin. Kaveripiirissäni on siis tapahtunut yhtä sun toista ja kaikenmoista. Elämän karut kohtalot ovat tulleet lähelle. Ne kokemukset ovat avanneet näkemystä siitä, että avun tarpeessa olevia on autettava, sillä voit itse olla autettavan tilanteessa jonakin päivänä, vaikka kokisit olevasi kuinka vahva ja ylivertainen tahansa. Siksi pyrin toimimaan oikeudenmukaisesti niin yksityiselämässäni, työssäni, harrastuksissani kuin luottamustehtävissäni.

Selevensikö tämä solokkaus yhttään tuota alakuperästä kysymystä? Ka sitä suap toivvoo. Niin. Itäsuomalainen puheenparsi ja mielenlaatu kulkee mukana, halusipa näin tai ei.

Pari sanaa mainostamisesta

Kuvittelin ehtiväni kirjoittaa tänne perusteluja ehdokkuudelleni. Toisin on käynyt. Kampanjointityön ja muiden velvollisuuksien ohessa on melko aikaa vievää. Erityisesti mainostaminen on ottanut osansa vuorokauden tunneista, kun omien lisäksi lupasin olla laatimassa myös oman puolueosastoni Hakametsän Sosialidemokraattien mainoksia. Viime vaalien jälkeen tuttu henkilö kertoi jättäneensä äänestämättä. Jos olisi tiennyt ehdokkuudestani, olisi hän voinut äänestää. Tällä kertaa toivon, ettei samankaltaisuuksia pääse käymään, joten usealla tavalla on ollut pyrkimys näkyä.

Siemenpusseja tein ensimmäisen kerran vuoden 2017 kuntavaaleihin. Tuolloin pääsin Orimattilan valtuustoon. Ne symboloivat omia arvojani. Materiaalina käytetyt vanhat poistokirjan sivut edustavat sivistystä, kirjallisuutta ja suomen kielen arvokkuutta. Siemenet on kääritty talouspaperiin, jonka voi käyttää istutuksessa. Itse siemenet symboloivat kasvua -henkistä ja ekologista sellaista. Koko siemenpussien ajatus -kuten mottoni- on se, että kaiken voi tehdä kestävämmin. Lausahdus taas kuvaa koulutustani. Käsityönopettajan lisäksi olen luonnonvaratuottaja ja opiskelen kestävän tulevaisuuden asiantuntijaksi. Mainoskortit avaavat hieman ajatuksia, mutta vain pintapuolisesti. Vaalikoneista voi mielipiteitä tutkia tarkemmin. Vaalikuvan taustoista kerroinkin jo aiemmin. Tällaisia niistä sitten tuli.

Vaikka tienvarsimainonnasta voi olla montaa mieltä, päätin tehdä kyltit. Kollegani Jouni Kinnunen innostui niiden suunnittelusta ja toteutuksesta, joten hänelle valtavat kiitokset! Apuna toteutuksessa olivat myös mieheni ja lapsista kaksi. Heille myös suuret kiitokset! Kyltit on valmistettu havuvanerista mahdollisimman vähällä käsittelyllä, jotta ne voidaan käyttää uudelleen jonkinlaisena pohjana ja lopulta käyttää lämmitykseen. Kyltit on muotoiltu laserleikkurilla kirjan muotoiseksi. Edelleen sivistyksen ajatus edellä. 


Liikkuva mainokseni on hyvin kahtiajakoinen ajatukseltaan. Pidän kovin sen ulkonäöstä, muttei se kestävyyden kannalta ole kovin hyvä. Paitsi itse mainos. Liikkuu siellä missä minäkin, ei vie tarrojen lisäksi ylimääräistä materiaalia. Auto on valitettavan tarpeellinen kapistus. Vaikka joukkoliikenne toimii Tampereella itseäni ajatellen erinomaisesti (paitsi työmatkallani), en ehtisi kaikkialle velvollisuuksiini ilman sitä. 



Ränttään tähän nyt väliaikaiset otokset liikkuvasta vaalimainoksesta. Nimittäin mainonnasta nähtävästi joutuu maksamaan. Iskariremontti tuli juuri sopivasti tähän viimeisen kampanjaviikon loppuun yllättäen ja pyytämättä. Ehkäpä hoppa on taas kunnossa huomenissa. Mutta tästä huolimatta vielä tämän viikon voi sanoa: Torilla tavataan!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2025

Jälleen täällä

Aika kuluu käsittämättömän nopeasti, tai sitä on vähemmän käytössä kuin aiemmin. No ehkä ei sentään. Digitaalisten laitteiden piti nopeuttaa asioiden hoitoa, jolloin aikaa jäisi muuhun elämiseen. Toisin kävi. Huomaan olevani jatkuvasti tavoitettavissa ja tarkistelen, etten jättäisi vastaamatta johonkin viestiin. Olin suunnitellut (nähtävästi vuonna 2021), että ryhtyisin kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Nyt vaalimainosten teon yhteydessä muistin koko blogin olemassaolon. 

Kokeillaan siis uudelleen. Luonnoksia löytyi useita julkaisemattomia. Ehkäpä teen niistä vielä koosteen. Digitaalisessa suossa rämpiessä on vaikeaa saada äänensä kuuluviin, mikäli ei halua jatkuvasti tykittää näppäriä kommentteja suosituista aiheista. Koen sen itselleni vieraana. Pidän keskusteluista, myös väittelyistä ja ammattini tyypillisenä edustajana valitettavan mielelläni otan opettajamaisen roolin. Yritän kuitenkin olla oma itseni niin todellisessa elämässä kuin virtuaalisesti.

Vaalimainokset vaativat viitseliäisyyttä, mikäli niiden tekemistä ei ulkoista. Oma talouteni ei kestä ulkopuolisen avun ostamista, joten kaikki suunnittelu on omista taidoista kiinni. Tai saanhan nimettömänä pysyttelevän työkaverin apua tienvarsimainoksiin. Hänelle valtavan suuret kiitokset! Arvostan kovin kaikkea apua, minkä ihmiset ovat valmiita antamaan. 

Tämä on ehkä ainoa paikka, mihin voin laittaa alkuperäisen vaalikuvan. Innostuin jo suuresti sen saadessani, koska Orimattilan kansallispuvun kauniisti kirjottu liivihameen yläreuna ja osa hamekangasta ovat näkyvissä, tasapainottaen kuvaa. Lähikuvasta se kuitenkin rajautui pois. Puvun valinta oli tietoinen valinta. Kansallispuku on arvokas perinteen ilmentymä. Kuvassa on vain osa kokonaisuutta ja siinä tulee esiin ajatus perinteiden tuomisesta nykypäivään, mutta niitä vaalien. Kansallispuvut ovat käsityön taidonnäytteitä. Käsityön merkitys elämässäni on ollut valtaisa. Näen käsityön myös olevan sivistystämme ylläpitävä kulttuurin osa, koska käsillä tekeminen vahvistaa ajatteluntaitoja. Voisin luennoida aiheesta loputtomasti... Korvissani ovat tuohesta valmistetut korvikset, jotka kuvaavat käsityön lisäksi luonnon kanssa rinnan elämistä. Olen toiselta ammatiltani luonnonvaratuottaja. Pyrin edistämään kestävän elämäntavan ajatuksen voimistumista ja kertakäyttökulttuurin hylkäämistä. Ranteessa oleva älykello on materiaaleiltaan kestävyyden ajatuksen vastainen, mutta se on itselleni tärkeä osa arkea. Elämäntapojen vaikutus kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin ovat kestävyyttä ja niitä kellon toiminnot itselläni tukevat vahvasti. Näillä miettein uutta kirjoitusyritystä kohti.



keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Mämmiä itse aiheutetun ärsytyksen hoitoon



Kävin juuri kävelyllä kuusivuotiaan kanssa. Jossakin vaiheessa käveleminen alkoi tympäistä ja askeleet hidastua. Yllättäviä jumeja ilmaantui pienten matkojen päässä vähän väliä. Kyse oli valinnanvapaudesta ja valintojen seurausten hyväksymisestä. Lapsi olisi halunnut hyppiä suuriin lumipenkkoihin. Ehdottamamme reittivalinnat eivät kelvanneet, vaikka niiden varrella näytti olevan aikuisen silmään varsin lupaavia valkeita kasoja tienvierukset täynnä. Lapsen reiteillä lumi oli harmaata ja ryyditetty vangittujen luonnoneläinten keräämättömillä tuotoksilla, joten sukeltaminen hankeen oli kovin kyseenalaista. Perustelu, että kävelemme hänen valitsemiaan reittejä, ei tuottanut toivottua tulosta, vaan värnötys jatkui, kunnes muistutus kotona odottavasta mämmiropposesta käänsi ajatukset toisaalle ja tunteita herättävä käveleminen hiipui taka-alalle.

Mutta näinhän se on usein aikuistenkin elämässä. Halutaan toimia oman mielikuvan mukaan ja jättää tietoa sisältävä informaatio huomiotta. Kun homma ei etene haluttuun suuntaan, etsitään syyllisiä muualta ja hivutetaan vastuu toiselle taholle. Kävelylenkillä kommunikointi päätyi pisteeseen, jossa päätin vaieta. Jokainen lause jonka ilmoille päästin, käännettiin kuusivuotiaan vaihtoehtoisessa ymmärryksessä täysin käsittämättömäksi tekstiksi. Tilanne kuvasi täysin viimeaikojen vaihtoehtoisen totuuden suoltajia. Väännellään ja käännellään toisten ihmisten puheita itselle edulliseksi, puhujaa tai puhujan edustamaa tahoa noettavaksi lausumaksi. Kaikessa älyttömyydessään puhutaan ristiin itsensä kanssa siten, että kommunikointi kannattaa lopettaa, koska kukaan enää tiedä mistä edes on kyse. 

Kuten lapsi tänään mämmihoukuttimella, joskus myös aikuiset vaihtoehtototuuslaiset malttavat hetken rauhoittua saadessaan vihiä jostakin meidän viher-vassari-suvakkien ajatuksellisestakin vastoinkäymisestä. Kovin väsyttävää ja niin täysin turhaa. Onneksi näin lomalla voi keskittyä MM-kisoihin, neulomiseen tai ulkoiluun ja jättää kaikki lomakuplan ulkopuolinen omaan arvoonsa, tai arvottomuuteensa. Minä aloitan nyt mämmin jälkeen nappien ompelun uusiin housuihini ja syvennyn katsomaan pidennettyä versiota Taru sormusten herrasta.

tiistai 19. tammikuuta 2021

Lähtölaskenta vaaleihin

Alkujaan ajattelin pitää tämän blogintekeleen vain tallentamassa itselleni muistoja tulevaisuuteen. Vaikka tekstiä ei valtavia määriä ole, voivat ne avata ajatusmaailmaani jollekin tuntemattomalle. Nimittäin heitä täällä Tampereella riittää. Tormistaudun tässä ja varaan kalenteriin kirjoitustaukoja, kuinka muuten mielenmaisemani kellekään voisi maalautua. Ja koska listallemme mahtuu nimiä aina pääministeristä lähtien, on syytä itsestään ääntä pitää, jos aikoo numeronsa saada useampaan lappuun vaalipäivänä.

Edellisten kuntavaalien aikaan tein vaalityötä pienellä paikkakunnalla. Se oli jokseenkin erilaista, niin hyvässä kuin jossain muussa. Ihmiset tunsivat toisensa ja asiakysymysten lisäksi keskusteltiin henkilökohtaisista asioista. Ehdokkaan valinta on helpompaa, kun tietää äänestettävän arvot ja toimintatavat, eikä vain lue niistä. 


Mielenkiinnolla suuntaan vaalikevääseen. Antoisinta ehdokasajassa ovat nimittäin kohtaamiset. Ihmiset tulevat keskustelemaan heille tärkeistä, tai mieltä painavista asioista. Silloin on tärkeää olla kuuntelemassa. Enkä tarkoita ulkokultaista kuuntelemista ja hurskastelua, ehdokkaan pönötystä. Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi. Siinä hetkessä ei voi miettiä keskustelukumppanin äänestysvalintaa tai puoluekantaa. On oltava läsnä. Joku haluaa kertoa satojen kilometrien päässä asuvista lapsenlapsistaan, toinen purkaa pahaa oloaan räyhäämällä viiden viime hallituksen päätöksistä, ja jollakin on kehitysehdotuksia kunnan toiminnan suhteen. Vaikka mielipiteemme eroavaisivat toistaan, antavat keskustelut mahdollisuudet tarkistella omia kantoja. 

Ihmisten ja kohtaamisten -poliittisten ja yksityisten- myötä, vuosien edetessä, musta ja valkoinen ovat muuttuneet harmaan lukemattomiksi sävyiksi. Kutsun sitä rikkaudeksi. Vain mustan ja valkean näkevä kutsuu sitä sanojen pyörittelyksi, mitään sanomattomuudeksi. Mutta asioilla on aina useampi kulma josta katsoa. Silloin sanojaan on punnittava, käytettävä niitä vastuullisesti, ei vain viihteellisenä pikaruokana. Tulevina vuosina katselen kuvassa pisteltävää kelloa sen laskiessa aikaa eteenpäin näistä vaaleista.