Kevään etäily vei viimeisenkin ilon koneella istumisesta ja kirjoittamisesta. Tietokoneen ruudusta tuli vastenmielinen. Hiljalleen sormet alkavat kaivata näppäimistön ääreen ja useamman kuukauden jälkeen on taas mahdollista kokeilla tekstin tuottamista tänne. Henkinen toipumisaika vaikuttaa pitkältä näinkin vähäisessä vastenmielisyydessä. Tämän kokemuksen pohjalta voi vain arvailla, kuinka pitkä toipuminen kohtaa masentunutta.
Yläasteella opettelimme kymmensormijärjestelmän konekirjoituksen tunneilla. Kyllä. Niin vähän aikaa on siitä, kun kirjoituskoneella näpyteltiin. Tai ehkä aika on sittenkin kulunut ymmärrystä nopeammin. Kirjoittaminen on kuin soittamista. Jokainen sormi hakeutuu oikealle näppäimelle. Jos alkaa katsoa käsiä samalla kun kirjoittaa, toiminta sekoaa. Sormet toimivat automaattisesti aivoissa syntyvän lauseen edetessä. Samoin käy pianoa soittaessa. Jos jää tuijottamaan sormia, ne taantuvat kömpelöiksi pökkelöiksi ja törmäävät ajatuksissa etenevään nuottikirjoitukseen.
Valitsen kirjahyllystäni syyslomalukemiseksi Umayya Abu-Hannan kirjan Sinut. Sopivan ohut kirja lomaa ajatellen. Kannessa piparihahmoja, joulu hiipii mieleeni. Sillä kohtahan adventti jo saapuu ja jos joululahjoja meinaa väsätä itse, on jo pidettävä kiirettä. Fiilistelen hetken joulussa ja avaan ensimmäisen sivun. Tarkoitus on lukea aamiaisen siivittäjänä pari sivua, mutta ensimmäiset neljäkymmentä kääntyvät sivulta seuraavalle kuin itsestään.
Keskeytän lukemisen ja huomaan toivovani, että jokainen suomalainen lukisi Sinut. Humoristisen lempeästi, tuomitsematta, Abu-Hanna kertoo matkastaan suomalaiseen kulttuuriin. Niin moni väärinkäsitys olisi korjattavissa, jos vain näkisimme toistemme ajatuksiin. Jos keskustelisimme arjen tilanteissa ja kuuntelisimme toisiamme. Jos satut löytämään kyseisen kirjan, lue ainakin sivu 20. Jouduin selittelemään lapsilleni äkillistä hykertelyä kesken hiljaisuuden. Tai eihän meillä ole hiljaista edes nukkuessa, kun jokainen vuorotellen unissaan tarinoi, mutta pöydän ympärys oli äänetön.
Pidämme asioita itsestäänselvyyksinä. Voisimme välillä myös miettiä tapojemme ja symboliikkamme alkuperää ja kyseenalaistaa niitä. Enkä tarkoita kulttuurimme hylkäämistä tai muuttamista jonkin toisen kulttuurin mukaiseksi. Selvennys siksi, koska väärinymmärtäjät vainuavat huomioiden äärelle. He kääntävät kehotuksen miettiä, käskyksi muuttaa. Asioiden merkityksiä vain on terveellistä pohtia aika ajoin.
Suomalainen kulttuuri on eläjälleen pääsääntöisesti varsin hyvä. Jos tunnistaa siihen rakentuneet merkitykset ja osaa näin luovia siinä. Muualta tulevalle se onkin viidakko. Niin myös kaikki muut kulttuurit ovat historiallisten kehityskulkujen tuotetta, joita ymmärtävät parhaiten niihin syntyneet. Juuriltaan itäsuomalaisen (kuten itseni) on ajoittain vaikeaa kommunikoida länsisuomalaisten, saati eteläisten suomalaisten kanssa. Väärinkäsityksiä aiheuttavat sanonnat ja sanojen merkitykset. Jos minä saan aikaan hämmennystä omassa maassani pelkällä kulttuurisella olemuksellani ja itsestäänselvinä pitämilläni sanonnoillani, ovat muualta maailmasta tulleet tuomittuja jo lähtökohtaisesti.
Sisälläni elää sammakkofarmi. Sopivin väliajoin suuta raottaessa, sieltä loikkii pienempiä ja välillä valtavia kurnuttajia. Uskon ja väitän näin käyvän monelle muullekin. Harvoin toista haluaa tietoisesti loukata ja valita sanansa väärin. Jälleen kerran sana "armo" leijuu mietteissäni. Armollinen itselle, armollinen muille. Armostakin voisi sanailla: liittyykö siihen hengellisyyttä vai voiko sen käsitellä maallisessa merkityksessä. Siirryn nyt kuitenkin näppäimistöltä pianon koskettimille. Siellä koen armon tunteen. Musiikki on yleismaallinen kieli, jonka jokainen kuulija käsittelee henkilökohtaisesti, eikä kukaan lopulta voi arvostella subjektiivista tunnetta. Se jos mikä on armollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti