Mämmiä itse aiheutetun ärsytyksen hoitoon

Kävin juuri kävelyllä kuusivuotiaan kanssa. Jossakin vaiheessa käveleminen alkoi tympäistä ja askeleet hidastua. Yllättäviä jumeja ilmaantui pienten matkojen päässä vähän väliä. Kyse oli valinnanvapaudesta ja valintojen seurausten hyväksymisestä. Lapsi olisi halunnut hyppiä suuriin lumipenkkoihin. Ehdottamamme reittivalinnat eivät kelvanneet, vaikka niiden varrella näytti olevan aikuisen silmään varsin lupaavia valkeita kasoja tienvierukset täynnä. Lapsen reiteillä lumi oli harmaata ja ryyditetty vangittujen luonnoneläinten keräämättömillä tuotoksilla, joten sukeltaminen hankeen oli kovin kyseenalaista. Perustelu, että kävelemme hänen valitsemiaan reittejä, ei tuottanut toivottua tulosta, vaan värnötys jatkui, kunnes muistutus kotona odottavasta mämmiropposesta käänsi ajatukset toisaalle ja tunteita herättävä käveleminen hiipui taka-alalle.

Mutta näinhän se on usein aikuistenkin elämässä. Halutaan toimia oman mielikuvan mukaan ja jättää tietoa sisältävä informaatio huomiotta. Kun homma ei etene haluttuun suuntaan, etsitään syyllisiä muualta ja hivutetaan vastuu toiselle taholle. Kävelylenkillä kommunikointi päätyi pisteeseen, jossa päätin vaieta. Jokainen lause jonka ilmoille päästin, käännettiin kuusivuotiaan vaihtoehtoisessa ymmärryksessä täysin käsittämättömäksi tekstiksi. Tilanne kuvasi täysin viimeaikojen vaihtoehtoisen totuuden suoltajia. Väännellään ja käännellään toisten ihmisten puheita itselle edulliseksi, puhujaa tai puhujan edustamaa tahoa noettavaksi lausumaksi. Kaikessa älyttömyydessään puhutaan ristiin itsensä kanssa siten, että kommunikointi kannattaa lopettaa, koska kukaan enää tiedä mistä edes on kyse. 

Kuten lapsi tänään mämmihoukuttimella, joskus myös aikuiset vaihtoehtototuuslaiset malttavat hetken rauhoittua saadessaan vihiä jostakin meidän viher-vassari-suvakkien ajatuksellisestakin vastoinkäymisestä. Kovin väsyttävää ja niin täysin turhaa. Onneksi näin lomalla voi keskittyä MM-kisoihin, neulomiseen tai ulkoiluun ja jättää kaikki lomakuplan ulkopuolinen omaan arvoonsa, tai arvottomuuteensa. Minä aloitan nyt mämmin jälkeen nappien ompelun uusiin housuihini ja syvennyn katsomaan pidennettyä versiota Taru sormusten herrasta.

Lähtölaskenta vaaleihin

Alkujaan ajattelin pitää tämän blogintekeleen vain tallentamassa itselleni muistoja tulevaisuuteen. Vaikka tekstiä ei valtavia määriä ole, voivat ne avata ajatusmaailmaani jollekin tuntemattomalle. Nimittäin heitä täällä Tampereella riittää. Tormistaudun tässä ja varaan kalenteriin kirjoitustaukoja, kuinka muuten mielenmaisemani kellekään voisi maalautua. Ja koska listallemme mahtuu nimiä aina pääministeristä lähtien, on syytä itsestään ääntä pitää, jos aikoo numeronsa saada useampaan lappuun vaalipäivänä.

Edellisten kuntavaalien aikaan tein vaalityötä pienellä paikkakunnalla. Se oli jokseenkin erilaista, niin hyvässä kuin jossain muussa. Ihmiset tunsivat toisensa ja asiakysymysten lisäksi keskusteltiin henkilökohtaisista asioista. Ehdokkaan valinta on helpompaa, kun tietää äänestettävän arvot ja toimintatavat, eikä vain lue niistä. 

Mielenkiinnolla suuntaan vaalikevääseen. Antoisinta ehdokasajassa ovat nimittäin kohtaamiset. Ihmiset tulevat keskustelemaan heille tärkeistä, tai mieltä painavista asioista. Silloin on tärkeää olla kuuntelemassa. Enkä tarkoita ulkokultaista kuuntelemista ja hurskastelua, ehdokkaan pönötystä. Ihmisellä on tarve tulla kuulluksi. Siinä hetkessä ei voi miettiä keskustelukumppanin äänestysvalintaa tai puoluekantaa. On oltava läsnä. Joku haluaa kertoa satojen kilometrien päässä asuvista lapsenlapsistaan, toinen purkaa pahaa oloaan räyhäämällä viiden viime hallituksen päätöksistä, ja jollakin on kehitysehdotuksia kunnan toiminnan suhteen. Vaikka mielipiteemme eroavaisivat toistaan, antavat keskustelut mahdollisuudet tarkistella omia kantoja. 

Ihmisten ja kohtaamisten -poliittisten ja yksityisten- myötä, vuosien edetessä, musta ja valkoinen ovat muuttuneet harmaan lukemattomiksi sävyiksi. Kutsun sitä rikkaudeksi. Vain mustan ja valkean näkevä kutsuu sitä sanojen pyörittelyksi, mitään sanomattomuudeksi. Mutta asioilla on aina useampi kulma josta katsoa. Silloin sanojaan on punnittava, käytettävä niitä vastuullisesti, ei vain viihteellisenä pikaruokana. Tulevina vuosina katselen kuvassa pisteltävää kelloa sen laskiessa aikaa eteenpäin näistä vaaleista.